Paluu arkeen tapahtui viimeisen murskavoiton jälkeen, FC Heten voittaessa meidät 4-0 (2-0). Suurin osa ydinryhmästä oli poissa ja jouduimme turvautumaan reserveihin. En tiedä johtuiko annetusta näyttöpaikasta ja peliajasta vai mistä, mutta reserviläiset pelasivat hyvinkin edukseen.
Itse peli eteni alussa tunnustelevasti ja paikkoja oli molemmissa päissä kenttää. Harmittavasti noin puolessa välissä ensimmäistä puoliaikaa FC Heten “van Nistelrooy” pääsi laukomaan 9:n rajalta vasempaan alanurkkaan eikä Luolakari ehtinyt reagoimaan maskin takaa tulleeseen laukaukseen. Puoliajan lähestyessä pääsi sama mies lähes samasta paikasta tuikkaamaan 2-0 taukolukemat tuomarin kirjaan.
Toisella puoliajalla yritimme alussa hyökätä, mutta ne tyssäsivät lähes alkuunsa ja/tai vedot menivät ohi. Lopussa vastustaja pääsi painostamaan kunnolla ja tuikkaamaan loppulukemat 4-0. Syyksi katson tähän vain yhden vaihtomiehen, joka lopulta vei siihen, että juoksukunto vain yksinkertaisesti loppui kesken. Hyökkäys ei jaksanut auttaa puolustusta, puolustus ei jaksanut auttaa hyökkäystä – hyvä että jotkut miehet jaksoivat taapertaa lopussa enää vaihtopenkille. Vastustaja oli myös hyvin latautunut ja FC Hete onkin kehittynyt mielestäni joukkueena varteenotettavaksi jatkopelien joukkueeksi lähivuosina. Syöttöpeli toimi heillä ja viimeistely oli prosentuaalisesti hyvää (harrastesarjalaisiksi 
). Onnittelut heille.
Pelin jälkeen kaikkien voivotellessa totuttuun tapaan, että “miten tässä nyt näin kävi”, lohkaisi Jani-Kaurajätti totuuden, joka jäi mieleeni ja sai pohtimaan menestystekijöitämme: “pojat ei tainnu pelata tosissaan – ainakaan niin tosissaan, mitä ennen on tullut pelattua“. Tämä on totta ja vielä Eki lohkaisi: “joo, tällä kaudella on tullut vältettyä kontaktia, ettei tule turhaa vääntöä ja jaloille potkimista“. Tähän voin itsekin yhtyä, että on tullut otettua todella rauhallisesti viime kausina ja höntsäiltyä. Näitä mietittyäni kotimatkalla, tulin siihen johtopäätökseen, ettei ilman kovaa taistelumielialaa voi voittaa. Miten ennen jatkopeleistä taistellut joukkue voi pudota yht’äkkiä taistelemaan lohkon viimeisistä paikoista?
Meidän pitäisikin kysyä itseltämme ja toisiltamme, että haluammeko jatkossakin höntsäillä ja pelailla ihan huvin vuoksi ja urheilun kannalta vai pelata tosissaan 110 % lasissa? Molemmat käyvät minulle yhtä hyvin, mutta on hyvä tietää peliin lähtiessä, että millä mielialalla lähdetään peliin, jottei käy niin että toiset painaa kovaa ja toiset hölkkäilee, koska se vasta vituttaakin. Jos valitsemme höntsäilyn, niin sitten voimme tottua sijoituksiin “putoamisviivan” tuntumassa. Mutta jos taas valitsemme “täysillä”-linjan eli tosissaan ja voitonkiilto silmissä niin voimme taas taistella jatkopelipaikoista.
– él Capitano