Kyrönmaan Pallo – Heteniityn Tarmo 2 – 5 (0 – 5)
Kauden viimeisestä ottelusta makea voitto
Heteniityn Tarmo tarvitsi 11 harjoitusottelua, että peli lähti lopulta kulkemaan. Takana oli neljä peräkkäistä tappiota, ja oli tultu taas tilanteeseen, jossa joukkueelta mitattaisiin muutakin kuin osallistumista. Jo pläägien sitomisesta ja niin sanotusta lämmittelystä alkaen oli aistittavissa, että helpolla ei annettaisi periksi. Ottelu aloitettiin vauhdilla ja Tarmon tempo oli alusta alkaen selvästi loppukauden parasta. Muutaman minuutin jälkeen sarjan nopein pelaaja Anssi ”Ljungberg” Koponen meni laidasta läpi ja ampui tarkalla ja kovalla vedolla Tarmon 1-0 johtoon. Aikainen avausmaali osoittautui tärkeäksi hengen nostattajaksi ja muutaman minuutti avausmaalista sekavan tilanteen jälkeen Vuosaaren pienisuuri taitelijasielu Markku Aho löytää itsensä maalivahdin edestä pallon kanssa, tilanne lähes pysähtyy ja Aho niittaa kliinisesti pallon takanurkkaan. Tilanne 2-0. Kolmattakaan ei tarvitse odottaa pitkään, kun Anssi etenee vahvasti laidasta ja syöttää kovan ja tarkan syötön maalin eteen juosseelle Joni ”Mølby” Nyqvistille, joka ohjaa pallon tyhjään verkkoon. Ilotulitus jatkui jo seuraavasta hyökkäyksestä, kun Lauri ”Riihilahti” Vuorio kaadetaan rangaistusalueen rajalla, josta tuomitaan vapaapotku. Vapaapotkua asettuu ampumaan Markku ”Messi” Aho, joka ottaa viiden askeleen vauhdin ja ampuu pallon kauniisti oikeaan ylänurkkaan, maalilla hyvin maskia olivat tekemässä Henri ”Henry” Nikulainen ja Lauri. Ensimmäisen puoliajan lopussa Tarmon hyökkäys repäisee vielä kerran Kyrönmaan Pallon puolustusryhmityksen, kun Anssi leikkaa keskeltä ja syöttää Jonin yksin läpi, josta isomies sijoittaa taukotulokseksi tylyt 5-0 lukemat.
Toinen puoliaika alkoi hyvällä vastaiskulla, josta Jonille avautui hyvä paikka mutta tällä kertaa ylähirsi estää hat-trickin syntymisen. Vähitellen peli painopiste siirtyi kuitenkin meidän maalille, mutta vetojen tiellä olivat koko ottelun vakuuttavasti pelannut Markku ”David Seaman” Luolakari ja vahvasti pelannut puolustus tukipilareinaan Tuomas ”Jaap Stam” Marttila tai Jukka ”Rautavuori” Väänänen. Vastustaja saa lopulta rangaistuspotkun, jonka seuran perinteitä vaalien Luolakari torjuu vedon mutta paluupallossa on ensimmäisenä vastustajan hyökkääjä. Muutama minuutti ennen loppua vastustaja pääsee tekemään toisen maalin, kun Kyrönmaan Pallon iskelmätähti Juha Tapio ampuu kärkkärillä loppunumeroiksi 5-2.
Tasapainoinen ja vahva esitys. Viimeinen ottelu näytti lopulta, sen mistä Heteniityn Tarmo on tehty.