Kirjoitukset tagista ‘Nikulainen’

RAIVO – Heteniityn Tarmo 2-3

Kauden avauksesta tulleen tasapelipisteen jälkeen HeTa osoitti nousukuntoaan kaatamalla RAIVON niukasti 3-2.

Pelkkää ottelutulosta katsomalla voisi saada kuvan, että HeTa oli vain hieman vastustajaansa parempi, mutta lukemien takaa löytyy varsin iloista ja tasapainoista peliä pelannut Tarmo. Maaleista vastasi HeTan 1-0 johtoon vienyt Henri Nikulainen, 2-2 tasoituksen varmasti viimeistellyt Anssi Koponen ja tyylikkääksi lopuksi voittomaalin pilkulta ampunut Markus Asikainen.

Maalipaikkoja sen sijaan oli varovaisestikin arvioituna toistakymmentä ja se on tietysti ilahduttava asia. Tehokkaammin on kuitenkin jatkossa saatava pallot pussiin, jotta lohkon kärkisijoja voidaan ajatella pidettävän. Toinen positiivinen asia on jo toinen peräkkäinen taistelu tappioasemasta tasoihin ja tällä kertaa myös ansaittuun voittoon. Hienoisesta maalien viimeistelyn ongelmasta huolimatta kolmantena positiivisena asiana nostettakoon esille maalitilin aukeaminen jo viiden pelaajan osalta. Tästä on kaiken kaikkiaan hyvä jatkaa eteenpäin.

Tässä kohtaa karistetaankin sitten Kulosaaren pölyt nappulakengistä ja seuraavien kolmen ottelun ajaksi Kulosaaren valitettavan tutuksi tullut välttävä-kuntoinen kenttä vaihtuu Myllypuron Pallomyllyn uutukaiseen tekonurmeen – ja hyvä niin.

12

05 / 2010

Taistelu voitto – Heteniityn Tarmo vs. FC KuFu 3-2

Ottelu alkoi mukavasti HeTan kannalta, sillä saimme salama-alun Joni “I’m in fire!” Nyqvistin laukoessa rangaistusalueen oikealta kulmalta meidät 1-0 johtoon. Tämä herätti FC KuFun taisteluun mukaan ja he rakensivatkin pari kovaa paikkaa. Tosin emme mekään olleet mitään eilisen teeren poikia, vaan saimme myös rakenneltuja paikkoja. Ensimmäisen puoliajan puolivälin jälkeen FC KuFu sai pienen painostuksen poikasen aikaseksi ja sivurajaheitosta pääsi vastustaja tuikkaamaan päällään pelin tasoihin. Näissä lukemissa tallusteltiin tauolle.

Toinen puoliaika alkoi vielä paremmin kuin ensimmäinen, sillä saimme ensimmäisellä minuutilla tuikattua pallon maaliin vastustajan puolustuksen ja maalivahdin sekoillessa. Tuikkaajana oli tilanteessa Sami “Simo Sulo” Salo ja kaikki lähti Jonin valonnopeudella lähteneestä vedosta, joka meni veskan sormien kautta ylärimaan ja kimpoili puolustajien kautta Samille. Vastustaja tosin sai nopeasti koottua joukot hyökkäykseen ja saivat tasoituksen aikaiseksi päästessään yhdellä kahta vastaan, eikä allekirjoittanut päässyt katkaisemaan poikittaissyöttöä ajoissa. Tässä vaiheessa peli aaltoili puolelta toiselle ja ottelu pystyisi ratkeamaan ihan kumpaan suuntaan tahansa. Meidän onneksi saimme johto-osuman, joka syntyi vasemmalta laidalta annetusta kulmapotkusta, jonka Henri “Henkka” Nikulainen ohjasi pärställään maaliin. Tämän jälkeen HeTan puolustusasemat miehitettiin ja taistelimme voiton kotiin, emmekä päästäneet vastustajaa enää maalinmakuun.

Ottelusta jäi mieleen erityisesti se, että oltiin taistelumielialalla mukana hommassa. Taistelumielialahan ei tarkoita sitä, että vedellään vastustajaa jaloille joka tilanteessa, vaan sitä, että jokainen pelaa oman tonttinsa 110 % tarkkuudella. Tämä onnistui nyt hyvin ja parista vastaiskusta huolimatta jokainen uskoi joukkueen menestykseen. Koko jengi puolusti ja koko jengi hyökkäsi.

21

08 / 2009

Heteniityn Tarmo osallistuu historiansa ensimmäiseen futsal-turnaukseen

Heteniityn Tarmo osallistuu TEAn järjestämään futsal-turnaukseen lauantaina 28.3.2009 klo 14.00-21.00. Turnaus käydään kahdeksan joukkueen voimin ja se pelataan kahdella alkulohkolla. Alkulohkojen kaksi parasta pääsevät taistelemaan mitalleista välierien muodossa. Lohkojen kolmoset ja neloset pelaavat B-finaalien pokaalista.

Turnauksessa pelataan yksinkertainen sarja ja peliaikana on 1×15 minuuttia ja kentällä on 1+4 pelaajaa, eikä vaihtomiehien määrää ole rajoitettu. Muuten turnauksessa sovelletaan Suomen Palloliiton futsal-sääntöjä.

HeTa pelaa lohkossa B, joten vastaan asettuvat niinkin kovat nimet kuin Nordic Aluminium, Epu ja LME. Joukko on kova, sillä Epu on viime turnauksen hopea-joukkue ja LME tuli neljänneksi. HeTa saa laittaa kaikkensa likoon, jotta mitallit saataisiin mukaan Helsingin yöhön.

HeTalaisista on mukaan turnaukseen ilmoittautunut yhdeksän pelaajaa: Tuomas “Gerard” Marttila, Simo “Giggs” Koskelo, Juha “Figo” Hopia, Lauri “Tainio” Vuorio, Henri “Henry” Nikulainen, Jani “J. Cole” Åkerlund, Sami “Torres” Salo, Markku “C. Ronaldo” Aho ja Sami “Terry” Rinkinen.

20

03 / 2009

Heteniityn Tarmon vuosikokous

Heteniityn Tarmon sääntömääräinen vuosikokous pidettiin lauantaina 7. päivänä maaliskuuta 2009 klo 16.00 Ravintola Elmossa, Salomonkatu 17, Kampissa.

Vuosikokouksessa jaettiin tutusti uudet hallituspaikat, jotka ovat:

  • Puheenjohtajana jatkaa Lauri Vuorio
  • Varapuheenjohtaja Henri Nikulainen
  • Sihteeri Eric Puchner
  • Rahastonhoitajana jatkaa Sami Salo
  • Urheilutoimenjohtajana jatkaa Joni Nyqvist
  • Vapaa-ajan koordinoija Juha Hopia

Lisäksi vuosikokous valitsi hallituksen avustaviksi toimihenkilöiksi:

  • Seuran tiedottaja Tuomas Marttila
  • Palloliiton yhteyshenkilö Markus Asikainen

Vuosikokouksessa päätettiin myös jatkaa Helsingin Palloliiton kuntodivarissa, joka tulee olemaan Heteniityn Tarmon 8. kausi.

– mie

08

03 / 2009

Heteniityn Tarmo – PuPu 1-2

Tarmo kausi päättyi katkeraan tappioon vanhaa tuttua PuPua vastaan.

Ensimmäinen  puoliaika oli tasaista vääntöä, jossa puolittaisia tilanteita oli kummallakin. Puoliajan suurin takaisku tapahtui jakson puolivälissä, kun taitavasti laidalta läpi murtautunut Markku ”El” Aho kaadettiin rangaistusalueen rajalla sillä seurauksella, että nilkka vääntyi. Tilanteesta ei myöskään vihelletty rangaistuspotkua. Otteluun yhdellä vaihtopelaajalla lähtenyt Tarmo joutui siis pelaamaan ottelun loppuun ilman vaihtopelaajia. Jakson lopussa Henrillä ja Jonilla oli hyvät paikat laukoa mutta vedot menivät  yli ja ohi. Jakson vaarallisin tilanne meidän päässä syntyi, kun Markku Luolakarin torjuma veto oli pomppimassa maaliin, mutta se saatiin pelastettua maaliviivan tuntumasta.

Toista puoliajan viidennellä minuutilla PuPu sai nopean vastahyökkäyksen jälkeen hyvän vedon, jonka Markku torjui korkealle, jolloin pallo katosi hetkeksi kaikkien näköpiiristä mihin ehti valitettavasti jalkoineen ensimmäisenä vastustajahyökkääjä. Tilanne 0-1. Maalin jälkeen lähdimme hakemaan tasoitusta hivenen rohkeammalla pelillä vastustajan tiputtaessa ryhmityksen sumppuun rangaistusalueen rajalle. Painostuksesta huolimatta ottelun ratkaisu syntyi meidän päässä epäonnekkaasti, kun allekirjoittaneen rajaheitto Markulle pomppasi kuoppaisesta kentästä, josta seuranneesta sekoilusta vastustaja pääsi tekemään toisen maalin. Tilanne muistutti pahasti Peter Enckelmanin ja Aston Villan päästämää maalia vuosien takaa. Lähes seuraavasta hyökkäyksen saimme tilanteen rangaistusalueelle, jossa pallo pomppasi vastustajan käteen, josta tuomittiin ansaitusti rangaistuspotku. Rangaistuspotkua asteli ampumaan koko ottelun hyvin uurastanut Karri Korhonen, joka sijoitti pallon veskarin käsien kautta maaliin. Ottelun lopun painoimme päälle parhaimpamme mukaan mutta emme saaneet Samin, Jonin ja Karrin hyvistä tilanteista huolimatta tehtyä tasoitusta. Kausi siis päättyi vähintäänkin harmittavaan ja epäonnekkaaseen tappioon.

Kohti seuraavaa kautta mutta tätä ennen edessä on kuitenkin kauden huipentuma – saunailta!

Kiitos kaudesta kaikille pelaajille!

LV

18

09 / 2008

Kestävyys on Tarmon keskikentän vahvuus

Kolme Heteniityn Tarmon pelaajaa osallistui Helsinki City Maratoniin

Heteniityn Tarmon urheilutoiminta otti uuden askeleen, kun kolme HeTan pelaajaa Henri Nikulainen, Lauri Vuorio ja Karri Korhonen osallistuivat lauantaina 16.8.2008 Helsinki City Maratoniin. Kaikki kolme tulivat maaliin onnistuneesti ja he puristivat kovat ajat: Lauri 4.15.02, Karri 4.30.56 ja Henri 4.52.06.

Koetuksen jälkeen Lauri kommentoi oloaan: “Maaliin päästiin ja elossa. Aika 4.15 h eli paremmin mitä osasin odottaa. Paukkuja jäi vielä, mutta nyt jalat ovat aika sipissä.” Henri jatkaa samoilla linjoilla: “Jes! Maaliin tultiin yhtä matkaa (viittaa puolisoonsa Ansku Jääskeläiseen, joka myös teki kovan suorituksen) kellon näyttäessä 4.52. Ihan jees olo.”

HeTalaiset onnittelevat maratoonareita! Samaa tsemppiä otteluihin!

– Stube

Helsinki City Maratonin tulokset

18

08 / 2008

FC Kontti – Heteniityn Tarmo 6 – 0 (3 – 0)

Lyhyesti virsi kaunis; Heteniityn Tarmo kohtasi Brakun tekonurmella parempansa. Lähtökohdat: HeTa lähti viikon toisessa ottelussaan haastamaan lohkon kärkiseuraa ilman muutamaa vakiopelaajaa, mutta joukkuetta oli vahvistettu muutamalla huipputason reservipelaajalla. Ottelun alusta alkaen kentän dominanssi oli vastustajalla, HeTan pelaajien tehdessä kuitenkin korkealla asenteella töitä vastustajan hyökkäysten estämiseksi. Puolustus kesti yli seitsemän minuuttia ennen kuin seitsemän maalia ottelua kohtia aikaisemmissa otteluissa viimeistellyt vastustaja avasi maalihanansa. Jatkoa seurasi lähes heti perään ja tilanne oli nopeasti 2-0. Taistelu jatkui ja muutaman kerran HeTan hyökkäys eteni maalintekoetäisyydelle, tauolle mentiin kuitenkin 3-0 tilanteessa.

Toisella puoliajalla peli jatkui samanlaisena. Vastustaja pelasi lyhytsyöttöpelillä tilanteita toisensa jälkeen mutta HeTan urheasti taistellut koko joukkueen puolustus ja rookie-maalivahti Henri Nikulainen kestivät. Toisen puoliajan vaarallisimmat tilanteet tulivat ehkä jopa meille, valitettavasti onni ei ollut mukana. Lopulta vastustaja pyöritteli muutaman komean tekopaikan ja viimeisteli loppulukemiksi 6-0.

Rumista lukemista huolimatta koko joukkue ansaitsee futisforum2 -sivujen (http://futisforum2.org/) tapaa mukaillen ison peukun ja tuopin hyvästä tsempistä ja hyvästä ilmeestä. Kausi jatkuu ennen kesätaukoa kahdella kovalla matsilla, joista tällaisilla esityksellä tullaan ottamaan pisteitä.

LV

29

05 / 2008

Heteniityn Tarmo – BK East 1 – 3 (1 – 1)

Tappio tiukan ottelun jälkeen

Tarmo lähti kauden toiseen otteluun ilman avauskokoonpanon hyökkääjiä Sami Saloa ja Joni Nyqvistiä. Tämän takia laitahyökkääjäksi nostettiin puolustuksen rutinoitunut taistelija Jani Åkerlund. Muita muutoksia oli Henri Nikulaisen ja Juha Hopian paluu vahvuuteen sekä debyytin Heteniityn Tarmossa tehnyt Kalle Suomi.

Ottelun alku oli molemmilta joukkueilta varovaista tunnustelua ja kymmenen minuutin kohdalla molemmilla joukkueilla oli ollut vain muutamia hyökkäysyritelmiä. Tunnustelu loppui kuitenkin nopeasti, kun Jani katkaisi vastustajan avauksen ja laukoi pallon komeasti maalivahdin ohi verkon perukoille. Tämän jälkeen peli rupesi muistuttamaan enemmän ja enemmän normaalia harrasteliigan peliä, jossa tilanteita tulee ja yritys voittaa maltin. Vastustajan tasoitus syntyi puoliajan loppupuolella parin nopean syötön päätteeksi, jotka repivät Tarmon puolustuksen kappaleiksi.

Toisen puoliajan henki oli alusta asti selvä: seuraavan maalin tekijä tulisi voittamaan ottelun. Pitkään näytti kuitenkin siltä, että ottelu voisi päättyä tasan, sillä sen verran vähän huipputilanteita syntyi. Mutta mitä pitemmälle toinen puoliaika eteni, sitä enemmän vastustaja loi maalipaikkoja ja me taas emme vastaamaan vastustajan liikkeeseen. Vastustajan voittomaali syntyi onnekkaalla laukauksella, mikä pomppi parin pelaajan ohi maaliin. Muutama minuutti tämän jälkeen vastustaja teki kolmannen, kun pallo pelattiin vapaana olevalle hyökkääjälle maalin eteen. Lopussa tsemppasimme vielä muutaman paikan mutta loppunumeroiksi jäi 1 – 3 tappio. Ottelu ei kuitenkaan jättänyt jossiteltavaa; yksinkertaisesti hävisimme paremmin pelaavalle joukkueelle. Tappiosta huolimatta otteissamme oli paljon hyvää yritystä ja taistelua.

Ottelun vakuuttajat: hyökkäysvastuusta maalilla kiittänyt ja HeTa uransa avausmaalin tehnyt Jani “kaurajätti” Åkerlund, tilanteita luonut ja esimerkillisesti taistellut Markus Asikainen ja monet vaaralliset tilanteet katkaissut kapteenimme Tuomas Marttila.

LV

15

05 / 2008

Kauden 2008-09 sopimustilanne hyvä

Heteniityn Tarmon sopimustilanne näyttää hyvältä, sillä viime kaudelta jatkaa 1+1 vuotisen sopimuksen turvin Asikainen M., Hopia J., Koivisto A., Marttila T., Matikainen J., Nikulainen H., Nyqvist J., Puchner E., Salo S., Vuorio L. ja Åkerlund J.. Lisäksi Aho M. liittyy joukkueeseen uutena pelaajana.

“Vaikka joukkueemme onkin vahva, niin vielä olemme hankkimassa yhtä kenttäpelaajaa ja yhtä maalivahtia.”, toteaa Heteniityn Tarmon urheilutoimenjohtaja Juha Hopia ja jatkaa: “… sopimusneuvottelut ovat käynnissä kahden suuren nimen kanssa. Palaan aiheeseen, kun sopimustilanne on sellainen, että nimiä voi huudella vapaasti.”

Kiinnostava kausi alkanee toukokuun puolivälissä, kuten viime vuosina on ollut tapana Helsingin palloliiton järjestämässä Kuntodivarissa.

– Tuomas

28

01 / 2008

Estupidantes 2 – 0 Heteniityn Tarmo

Kiteytettynä: Homma ei toiminut tällä kertaa. Ei sitten yhtään.

Laajemmin: Peli oli kokonaisuudessaan kahden tasavahvan joukkueen vääntö, jonka paremmin valmistautunut ja paremmalla tahdolla varustettu joukkue voitti. Estupidantes sai mainion alun peliin, kun se pääsi tuikkaamaan johto- ja samalla voittomaalin meidän verkkoon. Estupidantes sai kulmapotkun, jonka he antoivat maalialueen keskelle. Tuomaksen epäonnistuneesta purkauksesta vastustajan “takamies” sai pallon ja täräytti elämänsä kyllyydestä oikeaan alanurkkaan vastustamattomasti ohi erinomaisesti pelanneen Juhan.

Sitten peliä jatkettiin Estupidanteksen hallinnassa. He saivat aikaan muutaman hyvän hyökkäyksen, mutta puolustus – ja viimeisenä muurina Juha – hoitivat tilanteet täpärästi. Heteniityn Tarmo sai muutaman vastahyökkäyksen aikaiseksi, mutta tällä kaudella vaivannut tehottomuus ja tarkka viimeistely näytteli osaansa näissäkin paikoissa.

Toiselle puoliajalle HeTa lähti kovasti ajamaan Estupidanteksen johtoa takaa ja saikin aikaiseksi pienen muotoista painostusta. Tiukassa väännössä hyökkäys päähän aukesi vastustajalle hyviä paikkoja vastahyökkäyksille. Yhdestä niistä Estupidantes sai rangaistuspotkun, kun pallo pomppasi harmittomasti Henrin käteen rangaistusalueella. Mutta kuten ennenkin Juha “jallukolat tienattu” Hopia torjui rangaistuspotkun helposti. HeTan keskityttyä painostamaan tasoitusta, pääsi Estupidanteksen hyökkääjä pahasti läpi ja Juhan tullessa vastaan nosti hyökkääjä hienosti pallon Juhan yli maaliin.

Loppu pelailtiin ja tuomarin, joka oli ihan ok, viheltäessä lopun, päättyi ottelu hei-huutoon.

Hyvää: Juha maalissa, Matikaisen debyytti meni ihan hyvin (vaikka maalikin ois ollu kiva ;) ).

Huonoa: puolustuksen ja hyökkäyksen välit kasvoivat useasti liian pitkiksi ja siitä seurasi paljon pitkiä “toivotaan, toivotaan” syöttöjä, puolustuksen lepsuilu joissain tilanteissa, tehottomuus hyökkäyspäässä. 

Laittakaa kommenttia ja parannusehdotuksia!

– Tuomas “katselee löysästi ohitsensa lipuvia palloja” Marttila

03

08 / 2007