Kirjoitukset tagista ‘Åkerlund’

Heteniityn Tarmo – Estupidantes 1 – 1

Kauden viides ottelu pelattiin raskaalla alustalla kuumassa Myllypuron jalkapallohallissa. Ottelu oli vaiherikas kahden tasavahvan joukkueen vääntö, jossa kummallakin oli omat hetkensä.

Ottelu alkoi hyvin, kun Jani “kaurajätti” Åkerlund vei meidät johtoon viiden minuutin kohdalla. Johtomaalin jälkeen ote siirtyi lähes kokonaan vastustajalle, joka pystyi paremmin hyödyntämään kentän leveyden. Tasoitusmaali syntyi muutama minuutti ennen taukoa.

Toisella puoliajan alussa kahdella vaihtopelaajalla pelannut Tarmo oli edelleen vaikeuksissa neljällä vaihtopelaajalla pelannutta vastustajan juoksuvoimaa vastaan. Ottelun loppua kohti saimme kuitenkin luotua muutamia vastahyökkäyksiä puolustuksen hyvien pallonriistojen seurauksesta. Parhaat paikat tulivat Jonille ja Laurille. Lopussa pääsimme pelaamaan vielä yhden miehen ylivoimalla, kun vastustajalta ajettiin yksi mies ulos. Peli muuttui tämän jälkeen kuitenkin päästä päähän menoksi ja lopussa vastustajallakin oli omat paikkansa, ne kuitenkin estettiin koko ottelun hyvin pelanneen puolustuslinjan ja varmasti torjuneen Markku Luolakarin ansiosta.

02

06 / 2010

Rocket Queens – Heteniityn Tarmo 5-1

HeTalla oli ottelu Rocket Queensia vastaan Myllypuron Pallomyllyssä ja tällä kertaa vastustaja saapui paikalle runsain joukoin. HeTan taktiikka oli taistella vähillä miehillä ja otteluun lähdettiinkin erittäin puolustusvoittoisella taktiikalla. Tämä toimikin alkuhetken, mutta Rocket Queensin saatua 1-0 maalin, jouduttiin avaamaan peliä. Rocket Queens rankaisikin hyvillä vastahyökkäyksillä ja he käyttivät Pallomyllyn leveää kenttää paljon paremmin hyväkseen.

Ainoa ilon pilkahdus ottelussa oli Anssi Koposen tekemä maali sekä “paluumuuttajien” Ekin ja Åken hyvä ja varma peli sekä Juhan uudet nappikset.

30

05 / 2010

Kauden 2009 saunailta

Heteniityn Tarmon kauden 2009 saunailta pidettiin 10.10. Pasilassa hulpeissa kokous- ja saunatiloissa.

Saunailtatunnelmaa haettiin ensin katsastamalla Huuhkajien höntsävire Walesia vastataan stadikalla – ottelun voiton vei Suomi 2-1.

Saunaillan ohjelmaaan kuului sporttivisa, jonka voitti niukasti Markku Aho, Juha Hopian ollessa toinen. Tilaisuudessa palkittiin myös kauden parhaita.

Kauden 2009 palkitut:

- Kauden avainpelaajaäänestyksen voittaja (FC Virtus Memorial Trophy): Sami Salo

- Kauden paras maalintekijä (Jari Litmanen Trophy): Sami Salo

- Kauden tulokas (Pasi Rautiainen Trophy): Timo Penttilä

- Näkymättömän työn palkinto (Jarkko Wiss Trophy): Jani Åkerlund

- Näyttävin “pelilook” (CR7 Trophy): Antti Koivisto

Saunaillan perinteinen kapteenin puhe sisälsi joukkueen, seuran ja fanien kannalta ikäviä uutisia, kun selvisi, että Tuomas tulee jättämään kapteenin tehtävät ja jopa koko uran jatko voi olla vaakalaudalla.

Löylyä, juomaa ja huikeita tilanteita oli taas yhdelle saunaillalle tarpeeksi. Kiitos kaikille osallistujille!

07

11 / 2009

Heteniityn Tarmo – FC Parsa 3 – 3 (2 – 2)

Kauden viimeisestä matsista tuloksena tasapeli

Kauden viimeistä peliä voisi kuvailla kuluneilla urheilutermeillä: “iloisesta sambaa muistuttavasta harrastehöntsästä”, “pelikirjan toimivuudesta” ja “100 % keskittyminen viimeiseen peliin on 40 % vol. suorittaminen päätössaunaillassa” jne.. Ottelu oli jatkumoa kauden lopun hyville peleille, jotka alkoivat hieman ennen kesätaukoa. Ensimmäisen puoliaika alkoi heti muutamalla vaarallisella tekopaikalla, kun Joni ”Jan Mölby” Nyqvist pääsi puskemaan vapaasti mutta ilman tulosta ja Markku ”Kukkis” Aho petasi itselleen vaarallisen vetopaikan. Ottelun avausmaalin teki kuitenkin vastustaja, joka pääsi flipperin pallon jälkeen ampumaan pienestä kulmasta kovan kierteisen vedon takanurkkaan. Kuittaus tuli saman tien, kun Markku syötti Sami “Thiere Henry” Salon hyvään paikkaan, josta Sami pääsi ampumaan tarkasti puolittaisella kääntölaukauksella tasoituksen. Avointen ovien päivät jatkuivat lähes välittömästi, kun vastustajahyökkääjä pääsi puskemaan vapaasti keskityksen maaliin. Peli aaltoili edelleen ja nyt tasoituksesta vastasi Joni, jonka vapautti lähes vastaavalla tavalla Markku hyvän nousunsa jälkeen. Puoliajan lopussa Parsa sai pari erikoistilannetta mutta ilman tulosta. Tauolle mentiin kuitenkin tasoissa.

Toisella puoliajalla korostui ensimmäistä enemmän puolustuspeli, mutta myös useat hyökkäykset joita leimasivat kuitenkin turha hätäily. Kolmas maali syntyi Samin nopean nousun jälkeen, joka päättyi hyvään vetoon joka upposi tarkasti oikeaan nurkkaan. Tällä maalilla Sami varmisti joukkueen maalipörssin voiton. Valitettavasti Parsan kuittaus tuli taas lähes välittömästi, kun vastustajahyökkääjä pelattiin vapaaseen vetopaikkaan – tilanne 3 – 3. Seuraava takaisku oli hyvin koko ottelun liberon paikkaa pelanneen Markus “Keisari” Asikaisen loukkaantuminen, joten jouduimme pelaamaan viimeiset 10 minuuttia yhdellä vaihtopelaajalla. Onneksi saimme lopussa luotua tiivistetyllä pakalla hyviä tilanteita mm. Jani ”kaurajätti” Åkerlundin ja Markun hyvien nousujen jälkeen, jotka kilpistyivät valitettavasti puolustukseen. Viimeinen vaarallinen paikka tuli vielä Juha ”David Ginola” Hopialle, joka pääsi puskemaan Lauri “Aki Riihilahti” Vuorion hyvään keskityksen vapaasti metrin päästä mutta ilman tulosta. Lopussa koko joukkue pelasi tiiviisti, jonka ytimenä puolusti hyvin Tuomas ”Colin Hendry” Marttila, Jani ja loput torjui varmasti Markku ”David Seaman” Luolakari.

Heteniityn Tarmon 8. kausi harrastesarjasta on takana ja lopullinen sijoitus on kahdeksas mutta ehkä sijoitusta enemmän kertoo peli-ilme joka ainakin heti viimeisen matsin pölyn laskeuduttua tuntuu iloisemmalta ja laadukkaammalta kuin parin edelliskauden jälkeen. Lopulliset yhteenvedot kaudesta tehdään luonnollisesti kauden päätössaunaillassa. Kiitos kaikille peleissä käyneille hyvästä kaudesta!

11

09 / 2009

Paluu maanpinnalle – FC Hete vs. Heteniityn Tarmo 4-0

Paluu arkeen tapahtui viimeisen murskavoiton jälkeen, FC Heten voittaessa meidät 4-0 (2-0). Suurin osa ydinryhmästä oli poissa ja jouduimme turvautumaan reserveihin. En tiedä johtuiko annetusta näyttöpaikasta ja peliajasta vai mistä, mutta reserviläiset pelasivat hyvinkin edukseen.

Itse peli eteni alussa tunnustelevasti ja paikkoja oli molemmissa päissä kenttää. Harmittavasti noin puolessa välissä ensimmäistä puoliaikaa FC Heten “van Nistelrooy” pääsi laukomaan 9:n rajalta vasempaan alanurkkaan eikä Luolakari ehtinyt reagoimaan maskin takaa tulleeseen laukaukseen. Puoliajan lähestyessä pääsi sama mies lähes samasta paikasta tuikkaamaan 2-0 taukolukemat tuomarin kirjaan.

Toisella puoliajalla yritimme alussa hyökätä, mutta ne tyssäsivät lähes alkuunsa ja/tai vedot menivät ohi. Lopussa vastustaja pääsi painostamaan kunnolla ja tuikkaamaan loppulukemat 4-0. Syyksi katson tähän vain yhden vaihtomiehen, joka lopulta vei siihen, että juoksukunto vain yksinkertaisesti loppui kesken. Hyökkäys ei jaksanut auttaa puolustusta, puolustus ei jaksanut auttaa hyökkäystä – hyvä että jotkut miehet jaksoivat taapertaa lopussa enää vaihtopenkille. Vastustaja oli myös hyvin latautunut ja FC Hete onkin kehittynyt mielestäni joukkueena varteenotettavaksi jatkopelien joukkueeksi lähivuosina. Syöttöpeli toimi heillä ja viimeistely oli prosentuaalisesti hyvää (harrastesarjalaisiksi ;) ). Onnittelut heille.

Pelin jälkeen kaikkien voivotellessa totuttuun tapaan, että “miten tässä nyt näin kävi”, lohkaisi Jani-Kaurajätti totuuden, joka jäi mieleeni ja sai pohtimaan menestystekijöitämme: “pojat ei tainnu pelata tosissaan – ainakaan niin tosissaan, mitä ennen on tullut pelattua“. Tämä on totta ja vielä Eki lohkaisi: “joo, tällä kaudella on tullut vältettyä kontaktia, ettei tule turhaa vääntöä ja jaloille potkimista“. Tähän voin itsekin yhtyä, että on tullut otettua todella rauhallisesti viime kausina ja höntsäiltyä. Näitä mietittyäni kotimatkalla, tulin siihen johtopäätökseen, ettei ilman kovaa taistelumielialaa voi voittaa. Miten ennen jatkopeleistä taistellut joukkue voi pudota yht’äkkiä taistelemaan lohkon viimeisistä paikoista?

Meidän pitäisikin kysyä itseltämme ja toisiltamme, että haluammeko jatkossakin höntsäillä ja pelailla ihan huvin vuoksi ja urheilun kannalta vai pelata tosissaan 110 % lasissa? Molemmat käyvät minulle yhtä hyvin, mutta on hyvä tietää peliin lähtiessä, että millä mielialalla lähdetään peliin, jottei käy niin että toiset painaa kovaa ja toiset hölkkäilee, koska se vasta vituttaakin. Jos valitsemme höntsäilyn, niin sitten voimme tottua sijoituksiin “putoamisviivan” tuntumassa. Mutta jos taas valitsemme “täysillä”-linjan eli tosissaan ja voitonkiilto silmissä niin voimme taas taistella jatkopelipaikoista.

– él Capitano

14

08 / 2009

HeTan historian suurin voitto – Heteniityn Tarmo vs. FC Hammers 13-1

Ajattelin kirjoittaa tämän raportin omasta näkökulmastani, joka ei todellakaan varmaan vastaa oikeata pelinkulkua, mutta valoittaa hieman peliä sinänsä. Tämä johtuu siitä, että peli koostui lähinnä seuraavasta syklistä: pallo keskiympyrään, höntsäilyä, maali, pallo keskiympyrään, höntsäilyä, maali, pallo keskiympyrään, höntsäilyä, maali, jne. Maaleja tuli yhteensä 14, joten voitte kuvitella peliajan yhteensä ollessa 40 min, kuinka nopeaan tahtiin näitä tuli, enkä täten sua itselleni häpeää tunnustaa, etten muista kuka teki maalin ja milloin. Mutta nyt itse peliin:

Alussa oli hermostuneisuutta ilmassa, kun saavuin kentälle. Tiedossa oli hikinen iltapuhde, sillä alkuasetelmissa meille ei ollut tiedossa yhtään vaihtomiestä (ehkä ajankohta kesä + klo 18 sekoitti tätä) ja asteita ulkona varjossa oli 26. Hermoilu alkoi hellittää siinä vaiheessa, kun huomasin, että vastustajalla oli samankaltaisia ongelmia ja vielä yllätykseksi meille tuli Jani “isukiksi pyllähtänyt” Åkerlund vielä vaihtomieheksikin.

Vastustaja joutui aloittamaan pelin viidellä miehellä, mutta he saivat nopeasti kuudennenkin kentälle. Tämä ei hirveästi tasoittanut pelitilannetta, vaan Sami vei meidät 1-0 johtoon ensi minuuteilla. Tämän jälkeen tuli vielä pari nopeaa meille, joten peli alkoi olla tässä vaiheessa taputeltu. Ensimmäinen puoliaika todellakin höntsäiltiin siinä ja itse keskuspuolustajana rakentelin lähinnä hiekkakakkuja Luolakarin kanssa – “tule hyvä kakku, älä tule paha kakku” vain kaikui Kulosaaren kentän länsipäädystä. No, todellisuudessa vastustaja sai muutaman terävän vastahyökkäyksen, mutta raudalla ammattitaidolla hoidimme ne. Mehulle ja pullalle mentiin 5-0 tilanteessa.

Toinen puoliaika jatkui siitä, mihin edellinen jäi: höntsäilyä ja pari nopeaa meiltä. Näin jatkui puoliajan suunnilleen puoliväliin asti (muuten toiselle puoliajalle vastustaja sai reservinsä käyttöön ja saivat yhden vaihtomiehen lisää) kunnes tapahtui meidän joukkueen ainut häpeällinen kohta. Oikea laitapuolustaja (olikohan se Joni) oli lähtenyt liian innokkaasti hyökkäilemään ja tuli pallon menetys. Tästä seurasi nopea hyökkäys oikealla sivustalla ja jouduin 2-1-tilanteeseen. Make piteli vasemmalla laidassa sieltä rynnistävää pelaajaa, joten hän ei voinut auttaa minua tässä vaiheessa. Sitten he vetelivät seinä-seinä-syötöillä minua höplästä ja pääsivät vetämään seitsemästä metristä pallon ohi Markun verkon perukoille. Noh tästä ei liiemmälti pelästytty, olihan tilanne jo 9-1, joten paikattiin vielä ne neljä maalia ennen kuin tuomari vihelsi pelin poikki.

Ilman vastustajan maalivahdin välillä erittäin upeita reaktio torjuntoja, olisimme saaneet enemmänkin tuhoa aikaiseksi. Mutta maalintekijät meiltä olivat: Antti Koivisto (maalit 3), Timo Penttilä (3), Markus Asikainen (3), Joni Nyqvist (2), Sami Salo (1), Jani Åkerlund (1). Lauri ja minä jäimme maaleitta, mutta se on selitettävissä sillä, että otimme vastustajan vastahyökkäykset pois olemalla keskuspuolustajina. Lisäksi Lauri ei pelannut kuin toisella puoliajalla.

– Stube

07

08 / 2009

Heteniityn Tarmo-Puiu/Höntsä 1-0

Tarmo palasi voittokantaan
Heteniityn Tarmo-Puiu/Höntsä 1-0 (0-0)

Heteniityn Tarmo otti makean 1-0 voiton ennakkoon vahvana pidetystä ja yhdestä lohkon ennakkosuosikeista Puiu/Höntsästä.

Ensimmäinen puoliaika oli teknistä peliä esittäneen Puiun selkeää hallintaa, vaikka Tarmokin pääsi muutamaan otteeseen kokeilemaan vastustajan maalivahdin pätevyyttä. Hallinnasta huolimatta paras vastustajan paikka päätyi tolppalaukaukseen ja muut yritykset Markku hoiteli maalissa tyylikkäästi, Puoliajalle lähdettiin pyöreistä 0-0 lukemista.

Tauolla rivit saatiin kasattua yhteen ja toinen puoliaika alkoi vahvassa Tarmon otteessa. Palloa saatiin painettua vastustajan maalille kovalla paineella eikä Puiu päässyt kunnolla nostamaan omaa peliään. Noin 30 minuutin kohdalla Tuomas rynni röyhkeästi keskeltä läpi, ja hänet jouduttiin kaatamaa laittomin ottein hieman rangaistusalueen ulkopuolella. Tilanteesta seuranneesta vapaapotkusta Jani ampui matalan pommin takakulmalle, jossa Sami kiitti ja ohjasi pallon häkkiin. Tämän jälkeen Tarmo laittoi kilpikonnapuolustuksen päälle ja kesti lopun vastustajan rynnistyksen ja otti hienon voiton ennakkoon vahvasta vastustajasta.

Ottelu oli Tarmolta kauden parasta peliä, jossa puolustettiin ja hyökättiin koko joukkueella ja tilanteita saatiin hyvin aikaiseksi. Välit tosin edelleen puolustuksen ja hyökkäyksen välillä ovat melko suuret, mutta tänään asenne ratkaisi voiton.

12

06 / 2009

Kauden avaustappio

Heteniityn Tarmo – Idän Metsurit 0-2 (0-1)

Yhden voiton ja tasapelin jälkeen Heteniityn Tarmo löysi voittajansa, kun Idän Metsurit voittivat kolmannessa ottelussa Tarmon 0-2.

Ottelun alku oli tasaista vääntöä. Pidemmälle mentäessä ote siirtyi metsureille ja vaikka vastustajat pitivätkin paljon palloa niin vaaralliset paikat puuttuivat lähes kokonaan. Meidän parhaat paikat tulivat muutamasta pallonriistosta tai puolustuksen nopeiden avausten jälkeen erityisesti Jani Åkerlundin toimesta. Maaleja ei kuitenkaan nähty kuin vasta hieman ennen ensimmäisen puoliajan loppua, kun pienen pyörityksen jälkeen vastustaja pelasi hyvin toiseen aaltoon ja tarkka maata pitkin menevä veto meni verkkoa hipoen sisään.

Toisella puoliajalla saimme hieman ryhtiä peliin ja koostumuksen pidettyä paremmin kasassa, jonka seurauksesta saimme myös luotua enemmän vaarallisia paikkoja. Parhaat maalipaikat tulivat Jonille, Markulle, Laurille ja Samille. Myös vastustajalla oli ehkä parempia paikkoja mutta onni ja Luolakarin torjunnat pitivät numerot 0-1. Loppunumerot syntyivät vasta ihan toisen puoliajan lopussa, kun vastustajan yksin maalin eteen jäänyt hyökkääjä pääsi nostamaan taitavasti pallon veskarin yli verkkoon.

Ottelussa oli numeroita lukuun ottamatta paljon hyvää yritystä ja pakka pysyi paremmin kassassa kuin aikaisemmin vaikka vastustaja oli taitavampi kuin kaksi ensimmäistä.

03

06 / 2009

Heteniityn Tarmo osallistuu historiansa ensimmäiseen futsal-turnaukseen

Heteniityn Tarmo osallistuu TEAn järjestämään futsal-turnaukseen lauantaina 28.3.2009 klo 14.00-21.00. Turnaus käydään kahdeksan joukkueen voimin ja se pelataan kahdella alkulohkolla. Alkulohkojen kaksi parasta pääsevät taistelemaan mitalleista välierien muodossa. Lohkojen kolmoset ja neloset pelaavat B-finaalien pokaalista.

Turnauksessa pelataan yksinkertainen sarja ja peliaikana on 1×15 minuuttia ja kentällä on 1+4 pelaajaa, eikä vaihtomiehien määrää ole rajoitettu. Muuten turnauksessa sovelletaan Suomen Palloliiton futsal-sääntöjä.

HeTa pelaa lohkossa B, joten vastaan asettuvat niinkin kovat nimet kuin Nordic Aluminium, Epu ja LME. Joukko on kova, sillä Epu on viime turnauksen hopea-joukkue ja LME tuli neljänneksi. HeTa saa laittaa kaikkensa likoon, jotta mitallit saataisiin mukaan Helsingin yöhön.

HeTalaisista on mukaan turnaukseen ilmoittautunut yhdeksän pelaajaa: Tuomas “Gerard” Marttila, Simo “Giggs” Koskelo, Juha “Figo” Hopia, Lauri “Tainio” Vuorio, Henri “Henry” Nikulainen, Jani “J. Cole” Åkerlund, Sami “Torres” Salo, Markku “C. Ronaldo” Aho ja Sami “Terry” Rinkinen.

20

03 / 2009

HaPo – Heteniityn Tarmo 1 – 4 (1 – 1)

Kauden kolmas voitto irtosi vaikeuksien jälkeen hyvällä pelillä.

 

Syyskausi jatkui Brakun tekonurmella, jossa vastassa oli vain yhden voiton ottanut HaPo. Ottelun alku oli aika hermostunutta ja löysän tuntuinen pallo pomppi minne sattui. Vähitellen omat kuviot rupesivat löytymään ja saimme luotua jo muutaman minuutin jälkeen tukun hyviä maalipaikkoja. Onni ei ollut kuitenkaan myötä. Ensimmäisen kympin aikana tilanne oli edelleen pyöreä nolla ja tuloksena yksi tolppalaukaus ja 5-7 kulmapotkua. Sitten kävi, miten usein futiksessa käy toisen painostuksen päätteeksi vastustaja jengi tekee maalin. Maali syntyi vastahyökkäyksestä, joka ainakin vaihtoalueelta katsottuna näytti hieman onnekkaalta. Takaisku ei onneksi lannistanut Tarmoa, vaan me jaksoimme painaa koko jakson loppuun samalla tavalla kuin alussakin. Lopulta hyvän yrityksen päätteeksi Antti Koiviston maalin eteen tarkoittama syöttö osui vastustajan käteen rangaistusalueen sisällä. Rikkeestä tuomitun rangaistuspotkun sijoitti voimalla verkon perukoille itseoikeutetusti Antti. Tauolle siis 1-1 tilanteessa.

 

Toisella puoliajalla pelin luonne jatkui samanlaisena; me hallitsimme palloa ja vastustaja keskittyi vastahyökkäyksiin. Maalipaikkoja syntyi mukavasti mutta huono onni, maltin puute tai vastustajan veskari estivät lisämaalien syntymisen. Myös toisella puoliajalla saimme tukun kulmapotkuja, joista emme saaneet kuitenkaan tehtyä maalia. Lopulta hyvä yritys palkittiin puoliajan jälkimmäisellä puoliskolla. Ensiksi Antti nousi hyvin keskeltä ja pääsi laukomaan hieman onnekkaasti vapauttavan johto-osuman, joka jäi myös voittomaaliksi. Tämän jälkeen  vastustajan hakiessa innokkaasti tasoitusta saimme monta vaarallisia maalipaikkaa vastahyökkäyksistä. Kolmas maali syntyikin tällaisesta, kun ylivoimahyökkäyksen päätteeksi Antti syötti Joni ”Trooper” Nyqvistin paikkaan, josta Joni viimeisteli kylmähermoisesti 3-1. Vastustajan selkäranka oli murrettu. Heti edellisen maalin jälkeen Jani ”Karjalan kaurajätti” Åkerlund pelattiin vielä nokikkain maalivahdin kanssa, josta Jani laukoi voimalla pallon verkkoon. Ottelu oli taputeltu.

 

Ottelussa oli paljon hyvää: kovaa tsemppiä, yritystä, uskallusta ja lopulta onnistumisia. Ansaitut kolme pistettä. 

LV

05

08 / 2008